Floridaan siis lähdettiin pääsiäistä edeltävänä viikonloppuna. Matkassa mukana oli mun isäntävanhemmat ja meidän aluevalvoja tytär, Winy. Ajoimme siis koko matkan Floridaan ja takaisin, ja koko reissu kesti yhdeksän päivää. Otin koulusta lomaa 5, mutta loput olivat kevät lomaa. Tämän postauksen teen enimmäkseen kuvina, sillä ne ovat paljon kiinnostavampia kuin mun juoruilut.
Ajettiin Kentuckyn, Tenneseen ja Georgian läpi Floridaa. Lähdettiin sunnuntai aamupäivällä ja maanantaina iltapäivällä oltiin perillä. Ensimmäinen yö ja päivä vietettin Daytona Beachilla.
 |
| Illalla käytiin kiertelemässä kaupoissa ja ottamassa kuvia laiturilta. |
 |
| Rannalla oli huvipuisto, joka oli auki iltaisin |
Seuraavana aamuna herättiin aikaisin ja vietettiin päivä rannalla
 |
| Käytiin myös katsomassa Daytonan suurta ja kuuluisaa rallirataa |
Päivän päätteksi ajettiin sitten Disney Worldiin, joka sijaitsee lähellä Orlandoa.
Yövyttiin Port Orleans Riversidessä, jossa oli siis satoja Disney aiheisia huoneita. Meillä oli Disneyn prisessa huone, joka oli siis täynnä tauluja Disneyn prinsessoista.
Ensimmäinen kokonainen päivä Disney Worldissä vietettiin Magic Kingdommissa, joka on siis tunnetuin osa Disneyn huvipuistoista.
.
Iltapäivällä kadut oli suljettu ja siellä järjestettiin iso paraati, johon osalllistui kaikki Disneyn hahmot
 |
| Siellä Peter Pan laivansa kanssa. |
 |
| Mikki ja Minni Hiiri |
Seuraavana päivänä mentiin Animal Kingdomiin, joka on jaettu eri maanosiin, josta löydät niihin kuuluvia eläimiä ja maisemia.
 |
| Käytiin safarilla, villieläinten keskellä |
 |
| Nähtiin myös afrikkalainen bändi joka soitti afrikkalaista musiikkia |
Noin puolen päivän aikaan vaihdettiin seuraavaan puistoon, joka oli Disney HollyWood Studios. Siellä on kaikkea Disney leffoihin liittyvää, kuten stuntti show ja erikoistehoste show.
 |
| Tässä kuva Indiana Jones stuntti showsta |
Kolmas päivä sitten vietettiin viimeisessä puistossa, joka oli Epcot. Siellä on noin tehty kierros, jossa ihmiset kävelevät läpi noin 12 eri maata ja pääset hieman tutustumaan tämän maan kulttuuriin ja ruokaan.
 |
| Käytiin muun muassa Englannissa... |
 |
| Ranskassa... |
 |
| Kiinassa... |
 |
| Italiassa... |
 |
| Ja Marokossa |
 |
| Saatiin myös kuva Minni Hiiren kanssa |
Illalla jätettiin Disney Maailma taakse ja suunnattin kohti Clear Water Beachia. Seuraavana päivä sitten mentiin rannalle. Oli kuitenkin huono ilma, joten käveltiin rannalla ja kierreltiin kaupoissa.
 |
| Floridassa on palmuja kaikkialla |
 |
| Mun lempparikauppa rannalla! |
Viimeisenä päivänä Floridasssa käytiin vierailemassa mun isäntäisän siskontytön luona, jonka mies kuuluu merivoimiiin. He asuivat sotilastukikohdassa Tampan vieressä ja päivä vietettiin heidän luona grillaillen. Siellä heillä on siis asunto koko perheellä. Amerikassa on paljon sotilastukikohtia ja ne ovat kuin omia kaupunkeja. Heillä oli muutaman ruokakauppa, ravintoloja, kouluja, uimaranta ja koirapuistoja. Heidän ei siis tarvitse porttien ulkopuolelle lähteä kovin usein. Oli kiinnnostavaa nähdä sotilastukikohta, sillä ne ovat iso osa Amerikkaa.
Pari päivää meillä meni myös kotimatkaa ja sen vietin kotiläksyjä tehden ja lukien. Kaikenkaikkiaan oli hyvä reissu ja pääsin näkemään erilaista Amerikkaa. Vaikka en olekkaan enää viisi vuotias, nautin Disney Worldistä paljon. Siellä oli hyviä vuoristoratoja ja ei ollut tekemisen puutetta.
Eilen meillä oli Prom, eli vuoden suurimmat tanssiaiset. Niistä kirjoittelen postausta myöhemmin, sillä on liikaa univelkaa eiliseltä. Kirjoittelemisiin!
Ronja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti