lauantai 11. tammikuuta 2014

Snowed In!

Uusi vuosi on alkanut hyvin! Ollaan käyty shoppailemassa,koulun tanssijoukkueen kisoissa, koripallopeleissä, pelaamassa koripalloa ja saatu neljä extra vapaapäivää lumen takia. Ja eilen onkin koulukin jo alkanut.

Viime viikon lauantaina siis koulun tanssijoukkkueella oli kisat noin tunnin päässä olevassa koulussa Belleville East:issa. Lexie, josta siis olen aiemmin täällä blogissa puhunut, kutsui mut ja Josephinen kanssa katsomaan heidän kilpailuja. Hän siis itse kuuluu meijän koulun Stingers-tanssijoukkueeseen. Aamulla siis ajettiin sinne ja siellä melkeen koko päivä vierähtikin kisoja katsellessa. Oli kyllä tosi hienoja esityksiä! En olisi uskonuut että näin monella koululla on niin hyviä joukkueita. Meidän koululla meni hyvin ja he pääsevät kisaamaan koko Illinoisin laajuisissa kisoissa muutaman kuukauden päästä!





Kisojen välissä käytiin lounaalla, Saint Louis Bread Co.:ssa


Kisojen jälkeen mentiin Lexien kanssa syömään Thaimaalaiseen ravintolaan ja oli muuten hyvää ja tulista ruokaa!

Viime viikon sunnuntaina täällä alkoi kunnon lumisade ja päivän aikana satoi yli 10 senttiä lunta. Kaikki täällä oli siis ihan sekaisin, sillä täällä oli myös kovat pakkaset. Kuulemma täällä oli maanantaina kylmintä viimeiseen 20 vuoteen. Ja tämä sattuikin meidän koululaisten kannalta hyvään aikaan, sillä koulun olisi pitänyt alkaa maanantaina, mutta me saatiin 4 Snowdaytä (koulu siis oli suljettu ma-to). Eli siis tiet oli niin huonossa kunnossa, ettei autot tai koulubussit olisi pystyneet siellä ajamaan. Täällä ei siis käytetä talvirenkaita, joten jos teillä on vähänkään lunta tai jäätä, kukaan ei halua liikkua minnekkään. No me vietettiin meijän päivät pulkkamäessä ja mönkijän perässä vedettevässä pulkassa leikkien ja katsellen elokuvia, leipoen ja kokaten sisällä. Aika ei käynyt tylsäksi, sillä koko tämä aika vietettiin naapurissa asuvan vanhimman hostsiskoni perheen luona. Parina päivänä käytiin pelaamassa ala-asteen salissa koripalloa ja lentopalloa muutaman lähellä asuvan perheen kanssa. Pienemmät lapset pääsivät vähän päästelemään höyryjä ja me muut saatiin vähän kuntoilla. 

Meille Suomalaisille tää ei kovin pahalta kuulosta, mutta nää oli ihan kauhuissaan

Tää kuva on otettu ku lumi oli jo alkanu sulaa, mutta olipahan ainakin valkonen maa




Yksi innokas koripallon pelaaja

Eilen eli perjantaina päästiin siis vasta palailemaan joululomalta. Mutta vielläkin moni koulu oli myös perjantain suljettu. Meidän yksi koulubussi jäikin aamulla kiinni lumi kinokseen ja oppilaat joutuivan noin 40 minuuttia sitä odottamaan. Itseasiassa tämä oli juuri se bussi jolla mä menisin kouluun, mutta onneksi nykyisin saan joka päivä autokyydin kouluun ja takaisin. 

Tällähetkelle täällä on noin 7 astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Eilisen vesisateen vuoksi täällä ei oikeestaan ole enää edes lunta. Joten sää täällä vaihtuu nopeasti! Saa nähä minkäilaista täällä sitten ensiviikolla on. Tänään sää näyttää hyvin kesäiseltä.

Ensi kerralla kerron minkälainen lukujärjestys mulla tulee tällä lukukaudella olemaan. En siis eilen oikein tykännyt kaikista tunneistani, joten yritetään sitä opinto-ohjaajan kanssa maanantaina vähän muuttaa. Mutta nyt onkin sitten aika palata normaaliin arkeen noin 20 päivän loman jälkeen... Mun vaihtovuosikin alkaa olemaan jo puolivälissä tai ehkä jo vähän yli sen. Vähän yli viisi kuukautta mä täällä oon jo ollu! Nyt vaan pitää nauttia loppu ajasta, kaikki sanoo että tämä loppuosa vaihtovuodesta menee hujauksessa.

Loman aikana kerettin käydä maistamassa, kuulemma jenkkien parhaita cupcakeja Jilly's:sissä.

Ronja











keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Merry Christmas and Happy New Year!

Hyvää Uutta vuotta kaikille! Tänä vuonna tulen kotiin, tänä vuonna nään kaikki rakkaat Suomessa ja tänä vuonna täytän 18 v. Tämä vuonna joudun myös jättämään kodin täällä Amerikan puolella ja sanomaan heipat ihmisille täällä. Olen tuntenut tämän uuden perheen kohta kuukauden, mutta jo nyt meistä on tullut todella läheisiä isäntävanhempien ja myös heidän lasten perheiden kanssa. Mutta nyt ei kuitenkaan viellä tarvitse murehtia, sillä en ole viellä puoliakaan minun vaihto-oppilas vuodesta kokenut. Olen ollu täällä noin 4 ja 1/2 kuukautta ja minulla on viellä noin 5 kuukautta jäljellä. 

Pic from We <3 it



Joulu oli siis viime viikolla. Me siis aloitettiin joulun juhlinta jo 20. päivä, isäntä-äidin siskon luona. Siellä jo saatiin availla ensimmäisiä lahjoja ja syödä hyvin. 

Täällä siis on perinteenä laittaa kaikille oma joulusukka roikkumaan takkaan, tai portaisiin

Minä ja mun pikku joulutontut
Seuraavan kerran joulua juhlittiin 23. päivä täällä meidän luona, host-isän siskon ja hänen lastensa kanssa. Lisää lahjojen availua ennen joulua. Seuraavana päivänä olikin sitten jouluaatto. Täällä jenkeissä joulua juhlitaan vasta 25. päivä, joten jouluaattona meillä ei ollut yksiäkään juhlia. Illalla sen sijaan mentiin joulukirkkoon. Jouluaattona kirkkoon meno on hyvin Jenkkiläinen perinne. Pukeuduttiin siis siististi ja suunnattiin isäntävanhempien vanhemman tytön kirkkoon, jossa hänen lapset esiintyivät. Tänä vuonna joulukirkon teemana oli joulu, muualla maailmassa ja oli hauska katsoa kun lapset olivat illan pääesiintyjiä. Illalla sitten avattiin meijän joulusukat, josta sain rasvoja, käsineet, karkkia ja muita pikkutavaroita. Loput paketeista jätettiin seuraavaan aamuun.

Mulla ei löytyny mitää jouluisempaa... Mutta tässä hostäidin kanssa valmiina kirkkoon



Siinä mun hostvanhempien neljä lapsenlasta
Joulu aamuna siis heräsin ja syötiin aamupala yhdessä. Seuraavaksi oli aika avata joululahjoja. Hostvanhempani olivat siis ostaneet lahjoja toisilleen ja minulle. Minä annoin myös joitai pientä suomalaista heille, kuten iittalan tuikkulyhdyt. Perheeltä sain paljon lahjoja, kuten kynsilakkoja, föönin ja reseptikirjan, johon saan itse koota lempireseptini täällä ja ottaa ne kotiin. Olin myös viikon aikana saanut neljä pakettia suomesta ja availin nekin siinä aamulla. Kiitos kaikille jotka paketin lähettivät! 

Mun joulusukan sisältö

Iltapäivällä hostien vanhin tytär ja tämän mies tulivat tulivat tänne. Hänen miehen vanhemmat saapuivat vähän myöhemmin ja juhlimme joulua täällä meidän luona syöden. Kaiken kaikkiaan mun joulu oli todella erilainen, mutta mukavaa oli. 

Ski on täällä Illinoisissa valmistettava limu, joka maistuu siis vähän Spriteltä, meuttei kuitenkaan. Sitä ei siis saa muualta kuin täältä Keski-Illinoisista ja se on näitten ylpeys. Ja on muuten hyvää :) Tämän sain joululahjaksi hostien tytöltä!

Hostien tytön koira, joka on maailman sulosin. Oli illalla ihan poikki ja nukahti tän kuvan ottamisen jälkeen pöytään

Torstaina pidettiin välipäivä juhlimisesta ja käytiin joulun jälkeisissä Aleissa shoppailemassa. Sitten suunnattiin St. Louisiin kattomaan Gateway Archia. Se on siis kait korkein nähtävyys USA:ssa ja sen on suunnitellut suomalainen mies, Eero Saarinen. Kaukaata se ei siis näytä yhtään korkealta, mutta kun siesottiin kaaren alapuolelta se näytti jättimäiseltä. Me siis mentiin hissillä ylös asti ja oli kyllä hieno maisema. Päästäksemme ylös, meijän piti ottaa pienen pieni viiden istuttava kapseli, jolla kesti noin 3-4 minuuttia. Mutta oli se sen arvoista. Kaaresta näkyi koko St. Louis ja nähtiin jopa meijän talon vieressä oleva voimalaitos, joka on siis 60 mailin päässä. 







Perjantaina ja lauantaina jatkettiiin sitten joulun juhlimista täällä meillä. Perjantaina juhlittiin siis hostäitin äitipuolen ja sen perheen kanssa ja lauantaina täällä oli siis vaan näitten hostien lapset ja niiden perheet. Lauantai siis oli meijän "perhejoulu" ja lahjoja oli silloin vaikka kuinka paljon.  Lauantaina meillä kesti noin 3 tuntia avata kaikki lahjat.Syötiin siis kalkkunaa, possua, perunamuusia ja kaikenlaisia naposteltavia. Täällä ei oo niin paljoo tiettyjä jouluruokia, vaan yleensä ihmiset tarjoaa jotain naposteltavia.

Alexis, minä, Johnna ja Josephine. Eli siis hostien lastenlapset ja Josephine.

Viimeinen päivä joulun viettoa, mutta lahjoja oli paljon.

Sunnuntaina Milja tuli tänne mun luokse kylään ja päästiin taas puhumaan suomea. Aamulla tutustuttiin vähän maalaiselämään ja käytiin syöttämässä eläimiä. Illalla käytiin sitten ajamassa yhen puiston läpi, jonne oli pystytetty jouluvalo show. Tuhansia valoja ja paljon nähtävää. Jenkeissä jouluvalot on iso juttu ja meilkein joka toinen talo on koristeltu. Otettiin Miljan kanssa paljon kuvia ja tässä muutaman. 






Uuden vuoden aattona mentiin päivällä leffaan hostvanhempien ja heidän nuoremman tytön ja hänen miehen kanssa. Sen jälkeen mentiin syömään Japanilaiseen Pihviravintolaan. Sillä siis istuttiin neljön mallisessa pöydässä ja kokki kokkasi meidän ruuan meidän edessä. Hän veti myös kunnon shown, heitellen paistolastoja ja sytytellen liekkejä. Oli erilainen paikka syödä ja ruoka oli hyvää. Loppu ilta sitten vietettiin katsellen uuden vuoden lähetystä New Yorkista ja pallon pudotusta Times Squarella. 






Nyt on siis yksi vuosi takana! Toivottavasti ensivuodesta tulee yhtä hyvä ellei parempi. Toivottavasti kaikilla oli hyvä uusi vuosi ja näitte ilotulituksia munkin edestä. Täällä siis ei ole tapana niitä ampua. 

We <3 it


Yritän uuden vuoden kunniaksi päivitellä blogia useammin ja jättää jouluherkut vähemmälle! Hyvää uutta vuotta viellä kerran!

Ronja