perjantai 27. joulukuuta 2013

Suuria muutoksia

Taas on pitkä aika kulunut viimeisestä postauksesta. Tällä kertaa en siis oli päässyt koneelle viimeisen kolmen viikon aikana, ja siksi on blogi jääny sivummalle. Mutta täällä taas!

Läheisimmät siis tietävätkin, mutta vaihdoin siis isäntäperhettä noin kolme viikkoa sitten. Sanotaanko vaikka että edellisellä isäntäperheellä oli hieman taloudellisia ongelmia ja aluevastaavan kanssa päätättiin että minun olisi parasta vaihtaa isäntäperhettä. Hän tiesi siis yhden pariskunnan, joka on monet vuodet miettinyt vaihto-oppilaan isännöimistä ja soitti heille. Ja alle viikon päästä muutinkin sitten uuteen perheeseen.

Uusi perhe asuu samassa kylässä kuin edellinenkin, mutta pari mailia koulua lähempänä. Heillä on kolme lasta, jotka ovat kaikki siis jo aikuisia ja naimisissa. Lapsenlapsiakin löytyy jo seitsemän. Isäntävanhempieni vanhin lapsi on meidän koulun biologian opettaja ja asuu meidän naapurissa. Hänellä on neljä lasta, ja vanhin heistä on freshman mun koulussa. Tullaan tosi hyvin toimeen ja saankin aina kyydin kouluun ja kotiin heiltä. 


Asun nykyään maatilalla. Aluksi itse siis kauhistuin ajatusta, että muuttaisin maatilalle, mutta ei tämä olekkaan paha. Takapihalta meillä siis löytyy kissoja, koiria, kanoja, neljä hevosta ja paljon lehmiä. Hostmanhemmat omistavat peltoja tästä talon ympäriltä ja myös muutemia muita ympäri Oakdalea. Minun ei siis tarvitse ulkohommissa auttaa, jos en halua. Mutta viime viikolla menin kuitenkin mukan syöttämään eläimiä, mikä oli yllättävän hauskaa. Liha ja kasvikset mitä me syödään, ovat suurin osa omalta takapihalta. Katsotaan nyt tekeekö nämä seuraavat 5-6 kuukautta musta farmarin.
Tässä ainut kuva mikä mulla tällä hetkellä on, mutta tässä meijän "hevostalli"

Otin valokuvasta kuvan, joten ei mikään paras laatu. Mutta tässä on siis kuva musta ja munn hostvanhemmista

Muutosta lähtien ollaan oltu kokoajan menossa. Mun hosteilla on kausikortti kaikkiin meijän koulun korispeleihin ja 4 niiden lapsenlapsista pelaa korista. Yhtenä päivänä käytiin kattomassa 5 korispeliä. 
Koulun freshman tyttöjen peli, jossa näiden vanhin lapsenlapsi pelaa

Yksi lapsenlapsi pelaa 3 luokkalaisten sarjassa

Koulun Varsity eli poikien paras joukkue

Stingers, eli koulun tanssijoukkue esiintyi pelissä muutaman päivä ennen joulua

Cheerleaderit


Tyttöjen varsity pelasi eilen ja ovat viime vuoden osavaltion mestareita

Korispelien lisäksi ollaan käyty shoppailemassa muutamaan otteeseen, lapsenlapsien joulujuhlissa, kirkossa, vietetty hostäitin synttäreitä ja joulua, ja leivottu ja kokkailtu paljon. Olen tutustunut koko sukuun nopeasti ja he ovat kaikki toivottaneet miunut lämpimästi tervetulleeksi. Kaikki ovat todella ihania ja olen viimese kolmen viikon aikana tullut todella läheiseksi kaikkien heidän kanssa. 

Noin viikko sitten meillä oli lähistöllä (3 tunnin säteellä) asuvien saman järjestön kautta olevien vaihtareiden kanssa tapaaminen. Ajettiin noin 2 tuntia Eurekaan, Missourin puolelle, kahden vaihto-oppilaan isäntäperheen luokse. Meitä oli kaiken kaikkiaan 9, Suomesta kaksi, Norjasta kaksi, Tanskasta kaksi, Saksasta kaksi ja yksi Sveitsistä. Sain siis piiiitkästä aikaa puhua suomea jonkun kanssa kasvotusten. Siellä siis tutustuttiin toisiimme, syötiin hyvin ja laulettiin joululauluja omalla kielellä. Oli siis todella kiva päivä ja kuulemma kevään aikana pidetään uusi tapaaminen. 

Vähän huono kuva, mutta siinä näätte tämän alueen vaihtarit
Viime sunnuntaina mulla oli uusi tilaisuus puhua suomea jollekkin kasvotusten, kun ajettiin mun hostvanhempien kanssa Marioniin shoppailemaan. Siellä tavattiin Milja, joka siis on mun kanssa samassa koulussa Suomessa, ja vietettiin päivä yhessä. Asutaan siis noin 1h 15min päässä toisistamme, eikä tiieetty että ollaan näin lähellä toisiamme. Mutta shoppailtiin siis pari tuntia ja sitten jäätiin päivälliselle Miljan isäntäperheen luokse. Oli kyllä tosi kiva nähä joku tuttu ja jutella kuinka asiat on Suomessa ja täällä. Kyllä musta tuntuu että vielläkin on helpompaa ilmaista itteään suomeksi, että oli mukava puhua suomea. 

Sain Miljalta paketin ruisleipää ja maistuu kyllä hyvältä yli 4 kk jälkeen!

Eli mulla on täällä kaikki hyvin nyt! Tekemistä riittää kokoajan, eikä kerkee tylsistymään. Perhe on tosi mukava ja ollaan jo suunniteltu vaikka mitä tehtävää. Koko suku on innokas näyttämäänn kaikkea uutta ja tekemään mun vuodesta unohtumattoman. En voisi olla onnellisempi, että pääsin juuri tähän perheeseen. 

Joulusta teen erillisen postauksen myöhemmin, sillä meillä on viellä kahet joulu juhlat edessä, tänään ja huomenna täällä meidän luona. Kahdet on siis jo takana :) Jouluna siis ei ollut lunta, ja nytkin täällä on noin 10 astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Pari viikkoa sitten täällä oli lunta aika paljonkin, ja pääsin pulkkamäkeen. Meillä oli myös kaksi SnowDaytä (eli koulu oli suljettu) lumen takia. Mutta nyt lähden auttamaan ruuanlaitossa ja kirjottelen myöhemmin lisää! Toivottavasti teillä oli mukava joulu ja nauttikaa vuoden viimeisistä päivistä!



Ronja




sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Tornaadoja ja Thanksgiving

Jos olet uutisia lueskellut, varmaan jo tiedätkin että täällä päin oli tossa noin pari viikkoa sitten tornaadoja. Eli siis ainakin kolme tornaadoa pyöri täällä Illinoisin/Missourin paikkeilla 17. päivä sunnuntaina. Itse en siis tornaadoa nähnyt, ei osunut onneksi osunut kohdalle. Aamulla kuitenkin herätessä saatiin kuulla että ollaan tornaado tarkkailussa ja ulkona tuuli aika kovaa. Noin 12 aikaa olin juuri lähdössä kotiin Josephinen luota, kun kuultiin tornaado sireenit. Puhelimeen tuli samaan aikaan tornaado varoitus, jossa käskettin hakeutua suojaan ja tarkkailla paikallista mediaa. 

Tämä ponnahti siis puhelimeen samaan aikaan kun Tornaado sireenit alkoivat soimaan. 

No oltiin Josephinen kanssa ihan kauhuissaan, sillä ei meillä Pohjoismaissa mitään tornaadoja ole ollut. Avattiin televisio ja siellä näytettiinkin tornaadojen liikkeet ja ilmotettiin milloin ja missä on syytä oikeasti hakeutua suojaan. Katsottiin ulos ja oli todella synkkä taivas ja tuuli todella kovaa. Meidän onneksi yksikään tornaado ei meidän kaupunkiin iskeny ja noin puolentoista tunnin päästä oli turvallista lähteä kotiin. Muutemia oksia oli putoillut puusta ja meidän roskapönttö ulkona oli kaatunut, meillä päin ei siis mitään vakavampia vahinkoja. No mutta kaikki eivät kuitenkaan selvinneet näin vähällä! New Mindeniin ja Hoyeltoniin, täällä Illinoisissa noin 30 minuutin matkan päässä täältä, oli iskenyt tornaado. Useat mun koululaiset asuvat siellä ja heillä tuosta tornaadosta oli vähän enemmän vahinkoa. Kirkon katto hajosi ja taloja sortui. Tornaadoo tappoi kaksi ihmistä siellä suunnalla. Yksi mun koululainen menetti koko omaisuutensa tuossa tornaadossa ja nämä kaksi jotka kuolivat olivat hänen isoäiti ja tämän veli. Oppilaskunta, opettajat ja koulun kerhot ovat keränneet hänen perheelleen rahaa. Ensimmäisen viikon aikana oppilaskunta keräsi yli 900 dollaria. Koulu on myös lähettänyt oppilaita koulun aikana auttamaan siivous- ja raivaustöissä. Näin pienessä yhteisössä huomaa kuinka ihmiset oikeasti välittävät ja ovat valmiita auttamaan.

TV ruudusta otettu kuva, mutta vähä näätte kuinka pystyttiin kokoajan seuraamaan tornaadojen liikkeitä. 



Tässä näette vähän uutiskuvaa tornaadon tuhoista


Sain muuten myös kuulla että keväällä täälläpäin on tornaadokausi, joka tarkoittaa että muuteman viikon/kuukauden ajan tälläiset tornaado varoitukset saattavat olla jopa joka päiväisiä... Riippuen siis vuodesta. Joten saa nähdä miten paljon ens keväänä pitää olla varuillaan. Yleensä ihmisillä siis on kellarit, jotka toimivat tornaado suojana. Koulussa myös keväämmällä saattaa tulla tornaado harjoitusia, samalla tavalla kun meillä Suomessa on paloharjoituksia. Vähän jännittää, mutta tornaadon iskeminen tänne ei kuitenkaan ole kovin yleistä. 

No sitten vähän kevyempiin aiheisiin! Torstaina oli siis Thanksgiving eli Kiitospäivä. Leivottiin isäntä-äitin kanssa Pumpkin Pie (Kurpitsapiirakka), Sweerpotato Casserol (Bataattilaatikko) ja Corn Casserol (Maissilaatikko) Lähdettiin isäntäperheen kanssa hostisän veljen perheen luokse aamupäivällä ja siellä vietettiinkin koko päivä. Siellä oli paljon hostperheen sukulaisia ja kaikki toivat jotain ruokaa mukanaan. Ruokaa oli todella paljon, ja Thanksgiving onkin tunnettu siitä, että silloin syödään paljon. Perinteisiä Amerikkailaisia Thanksgiving ruokia ovat muun  kalkkuna, bataatit, perunamuusi, maissi, kurpitsapiirakka ja pekaanipiirakka. Näitä kaikkea ja paljon muuta löytyi myös meidänkin Thanksgiving pöydästä/buffeesta. Jälkiruokia oli varmaan saman verran kuin pääruokia. Syötiin siis noin kahden aikaan, mutta kaikki ruoka jätettiin pöydälle odottamaan ja iltaa myöten ihmiset alkoivat sinne palailemaan ja syömään lisää. Tuli kyllä syötyä paljon ja hyvää oli. Mun isäntäperheellä ja niiden sukulaisilla ei kauheasti mitään erikoisia perinteitä Thanksgivingiin kuulu, mutta päivä juteltiin ja pelailtiin lautapelejä.






Thanksgivingin jälkeistä perjantaita kutsutaan Black Fridayksi (Musta Perjantai). Perinteenä on että kaikki kaupat pysyvät auki koko yön ja tarjoukset ovat toinen toistaan parempia. Melkein joka vuosi joku luokkaantuu vakavasti tai jopa kuolee, yrittäessään saada jotain älyttömän halvalla. Kauppoihin on tuntien jono ja ihimset ovat kuulemma ihan hulluja. No mun isäntäperhe ei siis ole kiinnostunut shoppailemaan tungoksessa, joten en itse päässyt tätä kokemaan. Mutta ehkä tämä oli vain parempi. Thanksgiving ruuan jälkeen oli mukava päästä nukkumaan, eikä keskiyöllä tuntien jonotus kauppaan ollut mikään ensimmäinen vaihtoehto.

Viime viikonloppuna pääsin shoppailemaan vähän talvivaatteita, sillä täällä alkaa olemaan jo kylmä. Talvisaappaat ja pari lämmintä villapaitaa tarttui mukaan. Käytiin ostarilla syömässä Panda Experessissää Kiinalaista ruokaa ja oli kyllä kokemisen arvoinen paikka. Tosi hyvää ruokaa!

Jenkkikokoinen annos, ettei varmasti jää nälkä :D


Täällä on siis pari viikkoa ollut joka päivä alle 10 astetta lämmintä. Muutaman päivä on siis lämpötila pysynnyt miinuksen puolella koko päivän. Onneksi ei kauheasti ulkona tarvitse aikaa viettää. Kipeänä kerkesin kuitenkin jo noin puolitoista viikkoa viettää, mutta kouluun kuitenkin raahauduin joka päivä korvaavien tehtävien pelossa. Nyt alkaa kuitenkin jo helpottaa! Tämän viikon maanantaina satoi jopa vähän lunta, mutta ei tarpeeksi että olisi pysynyt maassa.

Täällä alkaa jo olemaan joulutunnelma. Kaupoissa soitetaan joulumusiikkia, joidenkin pihat on hienosti koristeltu. Meilläkin on ollut joulukuusi jo noin viikon ja päästiin se viime viikonloppuna hostsisarustenn kanssa koristelemaan. Joulun odotus on siis alkamassa! Tänään onkin jo ensimmäinen päivä joulukuuta ja ensimmäinen Adventtisunnuntai. Tällä viikolla koulua oli vain kaksi päivää Thanksgiving takia ja nyt onkin enää 3 viikkoa koulua jäljellä ennen kahden viikon joululomaa. Joulusuunnitelmista en vielä tiedä, mutta innolla odotan!


Eilen oli Josephinen 16 vuotissynttärit ja vietin koko viikonlopun sen luona. Josphinen hostäiti valmisti Josephinen lempiruokaa, lasagnea Tanskalaiseen tapaan ja jälkiruoaksi täytekakkua. Oli kyllä todella hyvää! Hän oli myös Josephinen hostsiskon avulla koristellut keittiön Tanskan lipuilla, joka oli mukava yllätys.


Josephinen 12-vuotias hostsisko oli tälläsen hienon ja ison synttärikortin sille askarrellu


Onnellinen synttärisankari

Hauskaa joulun odotusta kaikille! Mä yritän viellä ennen joulua keretä ainakin kerran kirjoitteleman.

Ronja