| Tämä ponnahti siis puhelimeen samaan aikaan kun Tornaado sireenit alkoivat soimaan. |
No oltiin Josephinen kanssa ihan kauhuissaan, sillä ei meillä Pohjoismaissa mitään tornaadoja ole ollut. Avattiin televisio ja siellä näytettiinkin tornaadojen liikkeet ja ilmotettiin milloin ja missä on syytä oikeasti hakeutua suojaan. Katsottiin ulos ja oli todella synkkä taivas ja tuuli todella kovaa. Meidän onneksi yksikään tornaado ei meidän kaupunkiin iskeny ja noin puolentoista tunnin päästä oli turvallista lähteä kotiin. Muutemia oksia oli putoillut puusta ja meidän roskapönttö ulkona oli kaatunut, meillä päin ei siis mitään vakavampia vahinkoja. No mutta kaikki eivät kuitenkaan selvinneet näin vähällä! New Mindeniin ja Hoyeltoniin, täällä Illinoisissa noin 30 minuutin matkan päässä täältä, oli iskenyt tornaado. Useat mun koululaiset asuvat siellä ja heillä tuosta tornaadosta oli vähän enemmän vahinkoa. Kirkon katto hajosi ja taloja sortui. Tornaadoo tappoi kaksi ihmistä siellä suunnalla. Yksi mun koululainen menetti koko omaisuutensa tuossa tornaadossa ja nämä kaksi jotka kuolivat olivat hänen isoäiti ja tämän veli. Oppilaskunta, opettajat ja koulun kerhot ovat keränneet hänen perheelleen rahaa. Ensimmäisen viikon aikana oppilaskunta keräsi yli 900 dollaria. Koulu on myös lähettänyt oppilaita koulun aikana auttamaan siivous- ja raivaustöissä. Näin pienessä yhteisössä huomaa kuinka ihmiset oikeasti välittävät ja ovat valmiita auttamaan.
| TV ruudusta otettu kuva, mutta vähä näätte kuinka pystyttiin kokoajan seuraamaan tornaadojen liikkeitä. |
| Tässä näette vähän uutiskuvaa tornaadon tuhoista |
Sain muuten myös kuulla että keväällä täälläpäin on tornaadokausi, joka tarkoittaa että muuteman viikon/kuukauden ajan tälläiset tornaado varoitukset saattavat olla jopa joka päiväisiä... Riippuen siis vuodesta. Joten saa nähdä miten paljon ens keväänä pitää olla varuillaan. Yleensä ihmisillä siis on kellarit, jotka toimivat tornaado suojana. Koulussa myös keväämmällä saattaa tulla tornaado harjoitusia, samalla tavalla kun meillä Suomessa on paloharjoituksia. Vähän jännittää, mutta tornaadon iskeminen tänne ei kuitenkaan ole kovin yleistä.
No sitten vähän kevyempiin aiheisiin! Torstaina oli siis Thanksgiving eli Kiitospäivä. Leivottiin isäntä-äitin kanssa Pumpkin Pie (Kurpitsapiirakka), Sweerpotato Casserol (Bataattilaatikko) ja Corn Casserol (Maissilaatikko) Lähdettiin isäntäperheen kanssa hostisän veljen perheen luokse aamupäivällä ja siellä vietettiinkin koko päivä. Siellä oli paljon hostperheen sukulaisia ja kaikki toivat jotain ruokaa mukanaan. Ruokaa oli todella paljon, ja Thanksgiving onkin tunnettu siitä, että silloin syödään paljon. Perinteisiä Amerikkailaisia Thanksgiving ruokia ovat muun kalkkuna, bataatit, perunamuusi, maissi, kurpitsapiirakka ja pekaanipiirakka. Näitä kaikkea ja paljon muuta löytyi myös meidänkin Thanksgiving pöydästä/buffeesta. Jälkiruokia oli varmaan saman verran kuin pääruokia. Syötiin siis noin kahden aikaan, mutta kaikki ruoka jätettiin pöydälle odottamaan ja iltaa myöten ihmiset alkoivat sinne palailemaan ja syömään lisää. Tuli kyllä syötyä paljon ja hyvää oli. Mun isäntäperheellä ja niiden sukulaisilla ei kauheasti mitään erikoisia perinteitä Thanksgivingiin kuulu, mutta päivä juteltiin ja pelailtiin lautapelejä.
Thanksgivingin jälkeistä perjantaita kutsutaan Black Fridayksi (Musta Perjantai). Perinteenä on että kaikki kaupat pysyvät auki koko yön ja tarjoukset ovat toinen toistaan parempia. Melkein joka vuosi joku luokkaantuu vakavasti tai jopa kuolee, yrittäessään saada jotain älyttömän halvalla. Kauppoihin on tuntien jono ja ihimset ovat kuulemma ihan hulluja. No mun isäntäperhe ei siis ole kiinnostunut shoppailemaan tungoksessa, joten en itse päässyt tätä kokemaan. Mutta ehkä tämä oli vain parempi. Thanksgiving ruuan jälkeen oli mukava päästä nukkumaan, eikä keskiyöllä tuntien jonotus kauppaan ollut mikään ensimmäinen vaihtoehto.
Viime viikonloppuna pääsin shoppailemaan vähän talvivaatteita, sillä täällä alkaa olemaan jo kylmä. Talvisaappaat ja pari lämmintä villapaitaa tarttui mukaan. Käytiin ostarilla syömässä Panda Experessissää Kiinalaista ruokaa ja oli kyllä kokemisen arvoinen paikka. Tosi hyvää ruokaa!
| Jenkkikokoinen annos, ettei varmasti jää nälkä :D |
Täällä on siis pari viikkoa ollut joka päivä alle 10 astetta lämmintä. Muutaman päivä on siis lämpötila pysynnyt miinuksen puolella koko päivän. Onneksi ei kauheasti ulkona tarvitse aikaa viettää. Kipeänä kerkesin kuitenkin jo noin puolitoista viikkoa viettää, mutta kouluun kuitenkin raahauduin joka päivä korvaavien tehtävien pelossa. Nyt alkaa kuitenkin jo helpottaa! Tämän viikon maanantaina satoi jopa vähän lunta, mutta ei tarpeeksi että olisi pysynyt maassa.
Täällä alkaa jo olemaan joulutunnelma. Kaupoissa soitetaan joulumusiikkia, joidenkin pihat on hienosti koristeltu. Meilläkin on ollut joulukuusi jo noin viikon ja päästiin se viime viikonloppuna hostsisarustenn kanssa koristelemaan. Joulun odotus on siis alkamassa! Tänään onkin jo ensimmäinen päivä joulukuuta ja ensimmäinen Adventtisunnuntai. Tällä viikolla koulua oli vain kaksi päivää Thanksgiving takia ja nyt onkin enää 3 viikkoa koulua jäljellä ennen kahden viikon joululomaa. Joulusuunnitelmista en vielä tiedä, mutta innolla odotan!
Eilen oli Josephinen 16 vuotissynttärit ja vietin koko viikonlopun sen luona. Josphinen hostäiti valmisti Josephinen lempiruokaa, lasagnea Tanskalaiseen tapaan ja jälkiruoaksi täytekakkua. Oli kyllä todella hyvää! Hän oli myös Josephinen hostsiskon avulla koristellut keittiön Tanskan lipuilla, joka oli mukava yllätys.
| Josephinen 12-vuotias hostsisko oli tälläsen hienon ja ison synttärikortin sille askarrellu |
| Onnellinen synttärisankari |
Hauskaa joulun odotusta kaikille! Mä yritän viellä ennen joulua keretä ainakin kerran kirjoitteleman.
Ronja
Huhhu onneks sulle ei tapahtunu mitää tornaadossa ja oo varuilla sit keväällä. Kiitospäivä oli varmaa mukava kokemus :) pidä hauskaa siellä ja nauti!!!! :)
VastaaPoista-Ada
Ps. Kan du ännu prata svenska?
Kiitos Ada!!! :) täällä ollaan varuillaan keväällä. Och min svenska är almost gone.... Terkkuja sinne!
Poista